Valikko Sulje

Isänpäivän brunssi

Kaupallinen yhteistyö: Crème Bonjour Suomi ja Flora Suomi 

Isänpäivää vietetään tulevana sunnuntaina 8.11.2020. Lapsuudenkodissani isän- ja äitienpäivänä tehtiin aina ihana aamiainen/brunssi vanhemmille. Meidän pojat ovat vielä niin pieniä, etteivät he osaa kahdestaan tehdä aamiaista isälle, mutta ovat aina innokkaina apuna auttamassa. <3

Tällä isänpäivän brunssimenulla voit yllättää isän, isäpuolen, papan tai vaikka puolison ihanalla tavalla.

Rapeapintaiset suolaiset vohvelit kokosin herkulliseksi kylmäsavulohi-vohvelikakuksi, mutta yhtä hyvin voit tarjota vohvelit täytteiden kanssa erikseen. Molemmat täytteet sopivat hyvin joko vohveleiden tai esimerkiksi saaristolaislimpun päällä nautittavaksi.

Makeana herkkuna on IHANA tiramisu maljaan tehtynä. Tämä vie kielen mennessään! Kahviliköörin voi halutessaan jättää reseptistä pois, esimerkiksi lasten tiramisuista.

Floran erilaisilla kermoilla, sekä Créme Bonjourin tuorejuustoilla pystyy monipuolisesti loihtimaan herkullisia ruokia ja leivonnaisia. Tällä kertaa täytteisiin ja tiramisuun valikoitui käytettäväksi Floran täyteläinen Kuohu 38% hyvän vaahtoutuvuutensa, sekä pehmeän maun vuoksi. Lisäksi käytin Créme Bonjourin maustamatonta tuorejuustoa ja katkaraputäytteessä myös katkaraputuorejuustoa. Créme Bonjourin valikoimasta löytyy runsas valikoima myös maustettuja tuorejuustoja, jotka tuovat kivaa lisämakua ruuanlaittoon.

Suolaiset vohvelit (n. 14-16 kpl)

3dl maitoa
0,75dl Flora culinessea
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
o,5tl suolaa
1tl leivinjauhetta
2dl vichyä

Paistamiseen Flora Culinessea

  1. Mittaa kulhoon Flora Culinesse ja maito.
  2. Lisää joukkoon kananmunat, sekä suola ja sekoita hyvin vispilällä.
  3. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe, jonka jälkeen sekoita se muna-maito -seokseen.
  4. Lisää lopuksi vichy muiden aineiden sekaan ja anna taikinan turvota n. puoli tuntia.
  5. Kun taikina on turvonnut, sekoita se tasaiseksi.
  6. Paista vohvelit vohveliraudalla. Rauta kannattaa voidella jokaisen vohvelin välissä Flora Culinessella, ettei vohvelit tartu siihen. Voiteluun hyvä apuväline on pullasuti.

Kylmäsavulohimousse

300g kylmäsavulohta
100g purjoa
2,5dl Flora täyteläinen Kuohu 38%
200g Crème Bonjour maustamaton tuorejuusto
1,5tl suolaa
2rkl majoneesia
ripaus valkopippuria
2tl puristettua sitruunan mehua
2rkl hienonnettua tilliä

  1. Pilko kylmäsavulohi, purjo, sekä tilli hienoksi ja jätä sivuun odottamaan.
  2. Vaahdota Flora Kuohu jämäkäksi vaahdoksi.
  3. Lisää vaahdon joukkoon tuorejuusto, sekä majoneesi ja sekoita tasaiseksi.
  4. Lisää joukkoon mausteet ja sitruunan mehu. Sekoita.
  5. Lisää lopuksi täytteeseen lohi, purjo ja tilli. Kääntele seos tasaiseksi.

Kylmäsavulohi-vohvelikakun kasaaminen:

Vohveleita
Kylmäsavulohimoussea
2 siivua kylmäsavulohta
1 viikuna
1/2 avocado
Tilliä

  1. Paista vohvelit yllä olevan ohjeen mukaan.
  2. Valmista kylmäsavulohimousse.
  3. Kuori avocado ja leikkaa lohkoiksi. Pese ja pilko myös viikunat lohkoiksi. Rullaa kylmösavulohisiivut rulliksi.
  4. Kokoa kakku kakkuvadille pinoamalla päällekkäin vohveleita ja jokaiseen väliin pari ruokalusikallista kylmäsavulohimoussea.
  5. Koristele kakku lohirullilla, viikunalohkoilla, avocadolla, sekä tillillä.
  6. Nauti.<3

Katkaraputäyte

180g pakastekatkarapuja
200g Créme Bonjour Katkarapu tuorejuustoa
150g ranskankermaa
1tl suolaa
ripaus valkopippuria
2rkl hienonnettua tilliä
1-2tl puristettua sitruunanmehua
2tl sokeria

  1. Sulata katkaravut.
  2. Sekoita keskenään tuorejuusto, sekä ranskankerma.
  3. Hienonna tilli ja lisää sekaan.
  4. Lisää täytteeseen vielä mausteet ja sitruunan puristettu mehu, sekä sulaneet katkaravut ja sekoita tasaiseksi.
  5. Nauti joko suolaisten vohveleiden kanssa tai esimerkiksi saaristolaislimpun kera. <3

Tiramisumaljat (6-8 kpl)

4 keltuaista
1dl sokeria
2,5dl Flora Kuohu täyteläinenohu
200g Créme Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
2rkl kahvilikööriä
1rkl sokeria
1tl vaniljasokeria

  1. Erottele kananmunista keltuiset ja vatkaa ne sähkövatkaimella tai yleiskoneella kuohkeaksi vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan.
  2. Vaahtota toisessa kulhossa Flora Kuohu, sekä tuorejuusto jämäkäksi vaahdoksi.
  3. Lisää kerma-tuorejuusto -seokseen kahvilikööri, sekä sokerit ja sekoita tasaiseksi.
  4. Lisää joukkoon kuohkeaksi vatkattu keltuaisvaahto ja kääntele nuolijalla tasaiseksi.

1,5dl vahvaa kahvia
0,25-0,5dl kahvilikööriä
200g savoiardi keksejä
tummaa kaakaojauhetta

  1. Keitä vahvaa kahvia tai espressoa.
  2. Lisää hieman jäähtyneen kahvin joukkoon oman makusi mukaan 0,25-0,5dl kahvilikööriä. Minun mielestäni tiramisussa saa maistua hieman myös alkoholi.

Maljojen kasaaminen:

  1. Katkaise jokainen keksi kolmeen osaan ja kasta kahvi-likööri -seokseen sokeripuoli alaspäin.
  2. Asette kaksi palaa kostutettua keksiä jokaisen lasin/jälkiruokakulhon pohjalle.
  3. Lisää keksien päälle täytettä ja sihtaa täytteen päälle tummaa kaakaojauhetta.
  4. Toista sama uudestaan. Lisää taas keksejö ja sitten täytettä. Lopuksi sihtaa kaakaojauhetta vielä täytteen päälle.
  5. Nauti. <3

Hyvää isänpäivää jokaiselle isälle, isoisälle, isäpuolelle ja isäksi haluavalle. <3 Olette tärkeitä.

 

Rakkaudella, Amanda

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.