Hyvää alkanutta vuotta!
Eilisen Koko Suomi leipoo -jakson aiheena oli modernit klassikot. Taidonnäytetehtävässä piti valmistaa eclaireja. Modernisuus näkyy minun versiossani suolaisuudessa, sekä siinä, että olen avannut ne puoliksi, jolloin täyte jää näkyviin. Olin itse näihin herkkupaloihin erittäin tyytyväine ja ne sai myös tuomareilta kehuja. 🙂
Riimihärkäeclairs
Taikina:
3dl vettä
100g voita
n. 2,25dl vehnäjauhoja
n. 3,5 kananmunaa
ripaus sormisuolaa
Kiehauta vesi ja voi kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita voimakkaasti puuhaarukalla. Anna kiehua vielä hetki ja sekoita koko ajan. Taikinasta muodostuu kiiltävä pallo. Jäähdytä taikina ja vatkaa sitten yksitellen munat joukkoon. Taikinan koostumus on oikea kun se valuu nostettaessa hitaasti vatkaimesta takaisin kulhoon yhtenäisenä vanana.
Pursota eclairsit uunipellille leivinpaperin päälle. Kostutetuilla sormilla pystyt vielä hieman tasoittamaan taikinaa ennen paistoa. Ripottele päälle kevyesti sormisuolaa. Paista tuulihattuja 200 asteisen uunin keskiosassa n. 25 minuuttia, älä avaa uunin luukkua kesken paistoa.

Punasipulihilloke:
2 punasipulia
0,5dl punaviinietikkaa
1rkl vettä
0,5dl sokeria
Pilko sipuli. Lisää kattilaan kaikki aineet ja keitä niin kauan, että sipuli on pehmentynyt. Jäähdytä.
Piparjuurikerma:
1,5dl kuohukermaa
150g mascarponejuustoa
3rkl raastettua piparjuurta
2tl sinappia
1tl suolaa
2tl sokeria
ripaus mustapippuria
3rkl hienonnettua persiljaa
Vaahdota kerma, notkista mascarponejuusto ja lisää sekaan. Lisää loput aineet ja sekoita. Pursota täytettä tuulihattujen sisään. Asettele riimihärkäsiivu täytteen päälle ja lisää punasipulihilloketta. Nosta tuulihatun kansi paikoilleen ja koristele piparjuurikermalla ja persiljalla.


Rakkaudella, Amanda