Valikko Sulje

Kuningatarkakku

Kuningatarkakku

Vaalea sokerikakkupohja:
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
0,75tl leivinjauhetta
1,5rkl rypsiöljyä

  1. Vaahdota kananmuna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi yleiskoneella/sähkövatkaimella.
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne kuohkeaan vaahtoon siivilän läpi vuorotellen öljyn kanssa. Nostele taikina varovasti nuolijan kanssa sekaisin, älä vatkaa taikinaa voimakkaasti.
  3. Kaada taikina 20cm halkaisijaltaan olevaan voideltuun kakkuvuokaan ja paista sitä tasalämmöllä 175 asteessa uunin keskitason alapuolella n. 35 minuuttia. Kypsän kakkupohjan tunnistat, kun kokeilet sitä puisella tikulla. Kypsästä pohjasta ei jää tikkuun raakaa taikinaa. Tarkkaile aina paistoa, sillä jokainen uuni on erilainen ja siksi paistoaika on viitteellinen.
  4. Anna kypsän pohjan jäähtyä ensin vuoassa vähintään puoli tuntia ja kumoa se sitten pois vuoasta jäähtymään leivinpaperin päälle.
  5. Leikkaa jäähtynyt (mielellään yön yli jääkaapissa ollut) kakkupohja kolmeen osaan.

Kostutus:
0,5l maitoa
0,5tl vaniljasokeria

Lisäksi:
n. 6rkl kuningatarhilloa

  1. Sekoita maito ja vaniljasokeria.
  2. Kostuta jokainen kakkupohjan kerros kevyesti vaniljamaidolla.
  3. Lisää kuningatarhilloa n. 2rkl jokaisen kakkupohjan päälle ja levitä tasaiseksi.
  4. Valmistele kakkupohjaa läpimitaltaan suurempi n. 22-24 cm rengas- tai irtopohjavuoka. Varmista, että reunavuoka pysyy tiiviisti paikoillaan alustassa kakkulautasen tai -alustan päällä. Vuoraa sen reunat reunakalvolla ja tarvittaessa irtopohjavuoan pohja lisäksi leivinpaperilla. Kakusta tulee melko korkea (n. 8-10cm), joten huomio tämä reunakalvon korkeudessa.
  5. Tee tämän jälkeen kuningatartäyte.

Vinkki: Voit käyttää täyttämiseen myös irtopohjavuokaa, mutta huomioi kakun siirto tarjoiluastialle. Tarvitset siihen kaksi suurta lastaa. Reunakalvon tilalla voit käyttää tarvittaessa myös leivinpaperia.

Kuningatartäyte:
3dl kotimaisia pakastemustikoita + 3dl kotimaisia pakastevadelmia
6dl vispikermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1,5dl sokeria
1,5tl vaniljasokeria
½ sitruunan kuoriraaste
9 liivatetta
0,5dl vettä

  1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
  2. Notkista tuorejuusto ja lisää sekaan sokerit. Sulata ja survo marjat soseeksi. Lisää ne tuorejuuston sekaan. Raasta sitruunan kuori myös joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  3. Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja jätä sivuun odottamaan.
  4. Kuumenna vesi ja sekoita pehmenneet puristetut liivatteet sen sekaan. Kaada liivatenauha tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana ja sekoita samalla. Lisää joukkoon vielä kermavaahto ja nostele täyte tasaiseksi nuolijalla.

Kakun kasaaminen:

  1. Nosta ensimmäinen kakkupohja vuokaan hillopuoli ylöspäin. Lisää 1/3 kuningatartäytteestä kakkupohjan päälle ja reunoille tasaisesti.
  2. Nosta edelleen toinen kakkupohja tasaisen kuningatarkerroksen päälle ja lisää taas 1/3 täytteestä tasaisesti vuokaan niin, että kakkupohja peittyy.
  3. Jatka viimeinen kerros edellisten mukaan ja lisää loput täytteestä vuokaan. Kopauttele vuokaa pari kertaa pöytää vasten, jotta täyte asettuisi siihen mahdollisimman tasaisesti.
  4. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin yön yli, vähintään 8 tunniksi.

Koristeet:
1dl vispikermaa + 2tl sokeria
Dr. Oetker Pastel Pearl -koristepalloja
Kuivattua vadelmarouhetta
1dl pensasmustikoita
Orvokkeja

  1. Ota hyytynyt kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluastialle, ellet tehnyt sitä suoraan rengasvuoassa.
  2. Vatkaa vispikerma ja mausta sokerilla. Pursota kermaa kakun päälle.
  3. Koristele vielä vadelmarouheella, koristepalloilla, pensasmustikoilla ja orvokeilla.
  4. Nauti. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *